tiistai 17. kesäkuuta 2014

Mojitojuustokakku


Eilen oli minun syntymäpäiväni, ja tällaista kakkua oli tarjolla. En oikein pidä normaaleista kermakakuista (kyllä ne silti menevät!), joten päätin tehdä juustokakun. Tällä kertaa halusin kokeilla jotain uutta ja päädyin sitten kokeilemaan mojitojuustokakkua. Kakku on tehty 20cm irtopohjavuokaan.   Resepti on otettu kotikokin sivuilta.

Pohja:
- 180g minttudominoita
- 40 g voita

Minttusiirappi:
- 1,5 dl sokeria
- 1,5 dl vettä
- 1 vaniljatanko (halkaistuna)
- 3 kokonaista mintunoksaa

Täyte:
- 3 dl vaniljajogurttia
- 2 dl kuohukermaa
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 4 liivatelehteä
- 2 limen mehu ja raastettu kuori

- Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan.
Mittaa siirapin ainekset kattilaan, kiehauta ja keitä 20 minuuttia. Jäähdytä hieman. Poista mintun oksat ja halkaistu vaniljatanko.
Sekoita tuorejuusto, vatkattu kerma ja jogurtti. Lisää limen mehu ja kuoriraaste.
Lisää liivatelehdet vielä lämpimaan siirappiin ja kaada siirappi seokseen. Sekoita hyvin.
Kaada seos keksipohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi mintunlehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti